Pitkälti samoja kaavoja käyttäen ja niitä vain vähän soveltaen. Osin siksi, että aikaa on ollut rajallisesti (niin kuin aina) ja osin siksi, että tykkään saada valmista nopeasti.
Mie olen vain rajallisesti projekti-ihminen, ja kun arki täyttyy asioista, jotka eivät konkreettisesti näy oikein missään, on päätä tuulettaessaan mukava saada aikaan, nopeastikin, jotain käsin kosketeltavaa. Ja aina fiillispohjalta. Jos jotain olisi aiheellista tai pakko tehdä, syntyy blokki, eikä synny mitään.
(Tässä yksi syy siihen, miksi mie en juuri tee mitään muille).
Koska ne ihan perusasiat ovat nyt hallinnassa ja peruskaavoja on nyt veivattu tämä vuosi urakalla, olen ajatellut vuonna 2015 haastaa itseni.
Haasteeni on kolmeosainen:
1) Hankalat asiat
2) Uudet asiat
3) Olemassa olevat materiaalit
Hankalat asiat ovat niitä asioita tai tekniikoita, joita olen joskus kokeillut, mutta jotka eivät suju. Näitä ovat mm. siistit napinlävet, aplikointi ja vetoketjun ompeleminen.
Uusia asioita. No ne ovat uusia tekniikoita, kaavoja, yksityiskohtia, materiaaleja, oikeastaan mitä tahansa sellaista, mitä EN ole kokeillut tai työstänyt aikaisemmin.
Olemassa olevat materiaalit. Mahdollisimman paljon juttuja niistä tarvikkeista materiaaleista, joita minulla on jo. Mietin alunperin kokonaan uuden ostamisesta kieltäytymistä, mutta tajusin, ettei se ole realistista.
Nämä pöksyt ovat ensimmäinen uusi asia. En ole aikaisemmin ommellut itselleni legsuja, enkä varsinkaan piirtänyt kaava omilla mitoilla. Kaavapiirto-ohje lainattu Mallikelpoinen -blogista. Ymmärrettävillä ohjeilla kaavan piirtäminen ei ollut lainkaan niin hankalaa kuin miltä ennen aloittamista tuntui :) Ja lopputulos istuu päälle mitä mainioimmin. (Luultavasti näitä tulee tehtyä vielä lisää...)

Kaava:
Mallikelpoisen ohjeella piirretty
Koko:
oma :)
Kangas:
PaaPii/Pehemia