keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Kotona ja lähellä





















Tilasin oikeaa lähilankaa: Kuopiossa värjättyä suomenlampaan villaa Kässäkerho Pom Pomilta ja pääsin testineulomaan Suvi Simolan Hometown Shawl-huivia. 

Mallissa on viisi erilaista kuviokertaa, jotka toistuvat. Näin huivin neulomisessa pysyi mukavasti into yllä, ja edistymistä oli mukava seurata pintaneulekuvion vaihtuessa toiseen. 

Samaan aikaan meillä tehdään täällä myös muuttoa, kun viime vuodet kakkoskotina toimineesta talosta luovuttiin viimein. 
Näin ollen kodin ja kotipaikkakunnan (hometown) merkitystä on tullut pohdittua muutenkin ja prosessoitua neuloessa. 




Lanka: 
Kässäkerho Pom Pom Suoma single väri Okra

Huiviohje: 
Hometown Shawl by Suvi Simola

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Lunta tupaan












Aika herätellä blogia ikijäästä. 

Puolenvuoden mittainen marraskuu alkaa vedellä viimeisiään, 
mutta samalla olemme saaneet seuraksemme kutsumattoman vieraan, jonka vuoksi kotoilusta on syntynyt pakko niillekin, 
jotka sitä eivät ole muuten harrastaneet. 

Omaan elämään vaikutukset ovat olleet verrattain pieniä, 
mutta monelle vaikutukset ovat hurjia. 

Yhteisneulontaan osallistuen neuloin Chasing Blizzard -huivin Manos del Uruguayn Fino langasta (Ostettu Pielisen kalusteen lankapuodista

Ohjetta oli helppo seurata, kun sen oli tulostanut paperille ja merkitsi ylös, missä osiossa on menossa milloinkin. 

Tähän on hyvä kääriytyä vielä luvattuina kylminä päivinä ja sitten ensi talvena, jolloin tämä poikkeustila on toivottavasti enää vain muisto.