sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Robo


















Perjantaina piirtelin kaavoja ja viikonlopun aikana niistä ensimmäiset muuttuivat jo vaatteiksi.

 Skeittirobo-joustofrotee oli odotellut jo pidemmän aikaa kaapissa innostusta ja petrolin värinen joustocollege oli sille sopiva kaveri. Huppari on ommeltu ohjeenmukaisesti (miinus alkuperäisessä olleet krokonhärpäkkeet), housuihin tein pieniä muutoksia. Toteutin pöksyt siis joustocollegesta, joka on paksumpaa kuin ohjeessa mainittu trikoo. Niinpä jätin taskuista etummaisen taskupussin pois ja tikkasin taskupussit suoraan etukappaleeseen. Hunajakenno-ommel antoi myös vähän lisää ilmettä yksiväriseen vaatteeseen. Ja lahkeensuissa on mustat, pitkät resorit (voidaan sanoa niidenkin antavan ilmettä, mutta lähempänä totutta lienee se, että arviolta tilatun jc:n pituus ei riittänyt täyspitkiin lahkeisiin ;))

Eli kaavat olivat uusia, kankaat ja resorit kaapista, enkä ole aikaisemmin vuorittanut pelkkää huppua tai tehnyt nelikertaista kanttausta. Monta uutta juttua siis. Näiden lisäksi kerään sisupisteet, sillä purin molemmista ompeluksista kertaalleen käänteen, koska ensiyrittämällä en saanut mielestäni riittävän siistiä jälkeä aikaiseksi.(Ja nyt olen tästä todella tyytyväinen) 

Kaiken kaikkiaan, molemmat kaavat toimivat ja luulenpa ompelevani näillä P:lle vielä toisenkin setin. 


Kaavat: 
Housut: OB 1/15 Rocking
Huppari: OB 1/15 Crocodile

Koko 
104

Kankaat
Housut Joustocollege Kangaskapinasta
Paita Skeittirobo-jf Verson puoti
Tähtitrikoo Pehemia
Resori Sampsukka


perjantai 23. tammikuuta 2015

Innostusta



Juuri tänä aamuna mietin, miten ompelu ei kiinnosta yhtään. Sitten kiepautin itseni lehtihyllyn ohi ja tartuin yhteen kaavalehteen. Ja kuinka ollakaan: lehdestä löytyi miltei parikymmentä innostavaa kaavaa... Ihanaa, kun innostus syttyy!

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

60's
















 Taas pakkasta. L tykkää pitää mekkoa oli keli mikä tahansa. Niinpä kaivelin kaapista  joskus viime keväänä ostamani puuvillaneulospätkän ja ompelin siitä tytölle pakkaspäivien mekon. Ainakin oranssi piristää pakkaspäiviä. Jotenkin tästä tuli aivan 60-luku mieleen. Niinpä tämä menee vuoden 2015 haasteeseen materiaalinsa osalta. Uutta tässä mekossa ei juuri ole, pois lukien poolo/savupiippukaulus, joita en ole juuri tehnyt. 
Kelpaa kuulemma huomenna päälle päiväkotiin. 

Kupin ja lautasen löysin kirpparilta torstaina. Ovat Indiskan ja hintaa niillä oli yhteensä 4,5 euroa.





Keskeneräinen työ odottaa kasaamista ja viimeistelyä... Inspiraatiota odotellessa... 

Kaava: 
Little Lamb 4/12 muokattuna mekoksi + kaulus

Koko 
110

Kangas
Pehemialta 

torstai 1. tammikuuta 2015

Kohti uutta vuotta




Vuoden mittaan on tullut tehtyä yhtä sun toista. 
Pitkälti samoja kaavoja käyttäen ja niitä vain vähän soveltaen. Osin siksi, että aikaa on ollut rajallisesti (niin kuin aina) ja osin siksi, että tykkään saada valmista nopeasti. 

Mie olen vain rajallisesti projekti-ihminen, ja kun arki täyttyy asioista, jotka eivät konkreettisesti näy oikein missään, on päätä tuulettaessaan mukava saada aikaan, nopeastikin, jotain käsin kosketeltavaa. Ja aina fiillispohjalta. Jos jotain olisi aiheellista tai pakko tehdä, syntyy blokki, eikä synny mitään.
 (Tässä yksi syy siihen, miksi mie en juuri tee mitään muille).

Koska ne ihan perusasiat ovat nyt hallinnassa ja peruskaavoja on nyt veivattu tämä vuosi urakalla, olen ajatellut vuonna 2015 haastaa itseni. 

Haasteeni on kolmeosainen: 

1) Hankalat asiat
2) Uudet asiat
3) Olemassa olevat materiaalit
  
Hankalat asiat ovat niitä asioita tai tekniikoita, joita olen joskus kokeillut, mutta jotka eivät suju. Näitä ovat mm. siistit napinlävet, aplikointi ja vetoketjun ompeleminen. 

Uusia asioita. No ne ovat uusia tekniikoita, kaavoja, yksityiskohtia, materiaaleja, oikeastaan mitä tahansa sellaista, mitä EN ole kokeillut tai työstänyt aikaisemmin. 

Olemassa olevat materiaalit. Mahdollisimman paljon juttuja niistä tarvikkeista materiaaleista, joita minulla on jo. Mietin alunperin kokonaan uuden ostamisesta kieltäytymistä, mutta tajusin, ettei se ole realistista.

Nämä pöksyt ovat ensimmäinen uusi asia. En ole aikaisemmin ommellut itselleni legsuja, enkä varsinkaan piirtänyt kaava omilla mitoilla. Kaavapiirto-ohje lainattu Mallikelpoinen -blogista. Ymmärrettävillä ohjeilla kaavan piirtäminen ei ollut lainkaan niin hankalaa kuin miltä ennen aloittamista tuntui :) Ja lopputulos istuu päälle mitä mainioimmin. (Luultavasti näitä tulee tehtyä vielä lisää...)


Kaava: 
Mallikelpoisen ohjeella piirretty

Koko: 
oma :) 

Kangas:
PaaPii/Pehemia