Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kapistus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Jämistä ja kirpparilta








Nyt kun vihdoin on hellettä lasten hellevaatteiden määrä osoittautui liian vähäiseksi. Viikonloppuna piipahdin kirpparilla, josta löysin ison pussilakanan ja alumiinisen kahvipannun. Näistä molemmista maksoin yhteensä kaksi euroa, joten tein mielestäni hyvät kaupat. 

Lakanasta syntyi eilen L:n punoittavia käsivarsia suojaamaan yksinkertainen mekko (ideaa lainattu Hupsistarallaa-blogista,oma toteutus lähempänä Siksakkia kirjan yöpaidan ohjetta, sillä halusin välttää olkasauman ompelua ja yksinkertaisesti leikkasin kankaan käyttäen L:n mekkoa kaavana.) Keskikohdan kohdistus ei ihan mennyt kohdalleen, kun leikkasin ensin toisen hiha-sivusauman ja sitten taitoin tämän kankaan päälle ja leikkasin toisen puolen samanlaiseksi)

P taas suostui viimein käyttämään lyhytlahkeisia housuja, jonka vuoksi olen leikellyt kolmet pöksyt OB:n easy piece-kaavalla. Kahdet on vielä ompelematta, mutta näistä ensimmäisistä tuli P:n suosikit. Ovat kuulemma "superpöllöhousut". Nämä on ommeltu kolmesta eri joustofroteesta; takakappale on lämpimämmän ruskeaa kuin etukappale ja taskut Verson puodin Ei pöllömpää kankaan jämistä. (tuhosin siis näihin tilkkuja L:n mekosta, P:n käpysetistä ja omasta mekostani)


lauantai 5. heinäkuuta 2014

Eno





Minulla on eno. 
 Enolla on viikset, ahkera luonne ja karvaisessa rinnassa suuri sydän. 
Kun minä olin 2-vuotias, eno teki minulle nukkekodin. 
Kun eno on 60-vuotias, minä ompelin hänelle paidan. 

Kaava
SK 5-6/2011

Koko
52

Kangas
Handy men (pehemia)  

perjantai 30. toukokuuta 2014

<3 dymo

 

Mie ostan kortteja milloin muistan, joten dymo on osoittautunut kullan arvoiseksi ;) 


torstai 24. huhtikuuta 2014

Aarteita


 Pääsiäinen toi mukanaan aarteita. Sain käsitöitä harrastavalta sukulaiselta vinon pinon eri kokoisia kangastilkkuja ja pari rullaa saumurilankaa. Erityisen otettu olen noista pinkan päälimmäisistä resoreista: niillä kanttaa monta ensi kesän t-paitaa. Osa kankaista aiheuttaa selkeää ysärijysäriä, mutta mukaan mahtuu kivojakin kankaita ja ainahan sitä keksii jotain vuoritettavaa tai muuta sellaista, johon ne aikansa pahimmat edustajat voi tuhota. 

Pinon alla on huutokaupasta kotiutunut pikkuarkku, joka kaipaa ehkä hieman epäfiksausta jonkun innostuneen fiksaajan jäljiltä. Mutta kelpo kapine sekin :)



Pääsiäisen ajan kyläilyltä sain mukaani tämmöisen kapistuksen. Mie olin ihan otettu, sillä harvoin sitä saa näin kauniin ja käytännöllisen esineen itselleen. (lisätietoa löytyy täältä, klik)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tänä viikonloppuna

Ihana, pitkä viikonloppu. Kotipäivä perjantainakin, vesi- ja sormivärejä, satuja ja olemista.
 Ei kiirettä, ei aamulähtöjä :) 

Huutokauppareissulta mukaan lähti molemmille lapsille omat lamput


Ihanan retro P:lle 


Ja pikkuisen prinsessainen L:lle...
(saatiin toimintakuntoon Ukin avustuksella) 


Päättelin pari viikkoa sitten neulomani kintaat loppuun. Innoituksen olen lainannut sekä Muita ihania -blogista että Kotipalapelistä. Langat ovat jämälankoja P:n villatakista, Novitan 7 veljestä siis. 


Näistä ihanuuksista en voi ottaa kunniaa: L:n ja P:n päiväkodissa askartelemat isänpäiväkortit :) Näiden myötä hyvää isänpäivää kaikille!

maanantai 19. elokuuta 2013

Koululaukku







Minulta kysyttiin viime viikolla, joko minulla on koulureppu. Totesin, ettei ole ja ajattelin, että ainahan kaapissa on joku laukku, joka sopii tarkoitukseen. Ja olisihan niitä ollut ainakin pari kappaletta. Mutta minkäs teet kun mieli alkoi tehdä uutta. 

Laukku, tai kassihan tämä on, on yksinkertainen, sisätaskuton ja suuri. Sopii kalenterit ja kansiot ja ehkä pieni neulekin luennolle kuljeteltavaksi. Sisätaskujen tekemistä pohdin, mutta tulin siihen tulokseen, etten tarvitse niitä. Kaikki laukkuni kun muistuttavat taskuista huolimatta maatuskoja: Laukun sisällä pussi, jonka sisällä pussukka, jonka sisällä kukkaro jne... 

Kaava SK 3/12 nro 4, isompi laukku. 
Päälikangas Ikean puuvillaa, vuori tädin vanhat verhot (käytetty jo tässä)
Pitsi isomummin kapioista. 



Samaan aikaan huutokaupassa muu perhe teki hankintoja. Tämä on kuulemma hankittu minun lankoja varten. Aikas ihana, vai mitä? Saa nähdä, mihin tämän ihanuuden uskaltaa sijoittaa - lattiatasossa vaarana on joutua kahden pikku mussukan kiipeilyalustaksi, jota tämä ainakin 60 vuotta vanha (kyljessä olevassa tarrassa oli päivämäärämerkintä vuodelta 1951 ja sen alla useampia samanlaisia tarroja) kapine ei kestä. 

Suhteellisen historiallispitoinen päivä näin maanantaiksi.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Nimikointia

Muksujen vaatteet on nimikoitava ennen syyskuista hoitoonlähtöä. Näppärä keksintö tuo tekstiilileima, nimikointi hoituu hetkessä ja on niin hauskaa, että päädyin leimailemaan itse ompelemiini vaatteisiin kokomerkintöjä ...

maanantai 20. toukokuuta 2013

Koti puikoille




Mie olen pussukkaihminen. Niitä ei voi olla koskaan liikaa ja aina tuntuu löytyvän jokin hyvä syy tehdä lisää pussukoita, mikäli kohdalle sattuu innostava ohje. Nyt(kin) miulla oli erityisen hyvä syy toteuttaa tämä: sain armaalta puolisoltani viime syksynä syntymäpäivälahjaksi lajitelman ihania, puisia neulepuikkoja ja niitä olen säilyttänyt tähän asti siinä samaisessa paperipussissa, jossa ne sainkin. No paperipusseissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta...



Niin se ohje sitten, se on lainattu täältä. Pieniä muutoksia neuleen (helmineule, ei ainaoikein) ja vetoketjun (miun pussukka aukeaa kahden sivun matkalta) osalta. Lankana samainen Hanko kuin ohjeessakin ja vuorikankaana Marimekon Muijaa, joka oli aikaisemmassa elämässä tätini ikkunaverhot (uskomattoman riittoisat verhot muuten, niistä on tullut jo yhtä ja toista ja vieläkin niistä riittää :D ) 

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ruusuja ja mustikoita


Jatkaakseni kevätkukkateemaa,  tein samaan tarkoitukseen myös sytykeruusuja (ohje lainattu täältä, klik



Kamerasta loppui akku, joten alla kehno kännykkäkuva ihanaakin ihanammasta Käpysen mustikka-velourista tehdyistä housuista. Toteutettu Ottobren uusimman numeron kaavalla, jossa ihanaa on se, että koko housuosa on yhtä kappaletta! Niinpä mie, joka olen kehno kohdistamaan kuvioita selvisin helpolla, enkä onnistunut pilaamaan kaunista kangasta leikkaamalla sitä huonosti :) Saa nähdä, miten nämä istuu pojalle ja onko malli käytännöllinen, ainakin nämä oli joutuisat tehdä, joten jos malli on hyvä, näitä on todennäköisesti kesällä vinopino pojan vaatekaapissa. 


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevätkukkia

Ulkona ensimmäiset krookukset näyttävät nostavan nuppujaan esille, mutta ennen kuin ne ehtivät kukkaan, minä ehdin virkata muutaman kukkasen. Kukat ovat arpajaisvoitoksi ja toivon mukaan tuovat voittajilleen kevättä rintaan.    



Yllä olevat virkkasin jämälangoista, ensimmäiset Novitan Purosta, alemmat 7 veljeksestä Virkkauksen ilo -kirjan ohjeella. 


Näiden tekeminen taas oli äitini idea, oli nähnyt ohjeen ET-lehdessä ja veljeni oli ystävineen avustanut tölkin nipsujen keruussa... 

Nyt vain odotellaan, että aurinko paistaisi, niin pääsisi ihmettelemään niitä krookuksia ja muita kukkia tuonne ulos...