maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ruusuja ja mustikoita


Jatkaakseni kevätkukkateemaa,  tein samaan tarkoitukseen myös sytykeruusuja (ohje lainattu täältä, klik) 



Kamerasta loppui akku, joten alla kehno kännykkäkuva ihanaakin ihanammasta Käpysen mustikka-velourista tehdyistä housuista. Toteutettu Ottobren uusimman numeron kaavalla, jossa ihanaa on se, että koko housuosa on yhtä kappaletta! Niinpä mie, joka olen kehno kohdistamaan kuvioita selvisin helpolla, enkä onnistunut pilaamaan kaunista kangasta leikkaamalla sitä huonosti :) Saa nähdä, miten nämä istuu pojalle ja onko malli käytännöllinen, ainakin nämä oli joutuisat tehdä, joten jos malli on hyvä, näitä on todennäköisesti kesällä vinopino pojan vaatekaapissa. 


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevätkukkia

Ulkona ensimmäiset krookukset näyttävät nostavan nuppujaan esille, mutta ennen kuin ne ehtivät kukkaan, minä ehdin virkata muutaman kukkasen. Kukat ovat arpajaisvoitoksi ja toivon mukaan tuovat voittajilleen kevättä rintaan.    



Yllä olevat virkkasin jämälangoista, ensimmäiset Novitan Purosta, alemmat 7 veljeksestä Virkkauksen ilo -kirjan ohjeella. 


Näiden tekeminen taas oli äitini idea, oli nähnyt ohjeen ET-lehdessä ja veljeni oli ystävineen avustanut tölkin nipsujen keruussa... 

Nyt vain odotellaan, että aurinko paistaisi, niin pääsisi ihmettelemään niitä krookuksia ja muita kukkia tuonne ulos...

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ihana viikko








Keväänmerkkejä. Tuoreita sämpylöitä. Mysteerikankaita. Hyvää seuraa ja mukavia aamupäiviä. Ihana viikko.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

P&P

Ensimmäinen P. Pipoja :) 
Ennen reissuun lähtöä saimme yllättäen kutsun, joka sopi suunnitelmiin paremmin kuin hyvin. Meille tarjottiin yöpaikkaa matkan varrelta, mikä helpotti pienten kanssa matkaamista ja osoittautui muutenkin todella mukavaksi kokemukseksi. Yllätyslähdön takia ajattelin muistaa vieraanvaraisen perheen pieniä pipoilla. Ja kun vauhtiin pääsin, piti omillekin tehtailla samoin tein neliöpipot. Neliöpipo on varmaan helpoin mahdollinen ommeltava pipo, joten pipot syntyivät nopsaan (siitä huolimatta, etten ollut aiemmin niitä tehnytkään) 



Toinen P. Purkaminen. 
Tätä minä en yleensä harrasta. En, en ja en. Yleensä tyydyn vaikka vähemmän täydelliseen lopputulokseen tai päädyn vaikka tekemään jotain ylimääräistä ennen kuin alan purkaa työtäni. Yksin kertaisesti olen huomannut, että jos alan purkaa, en saa aikaiseksi tehdä samaa työtä uudelleen ja niin työ tahtoo jäädä kesken. MUTTA. Poikkeus vahvistaa säännön. Tällä kertaa paremman lopputuloksen tavoitteleminen sai minut purkamaan ja nyt vain odottelen inspiraatiota, jotta saan saatettua työni loppuun. (saa potkaista, jos näyttää siltä, ettei tästä kuulu mitään, sanotaan vaikka kuukauteen...) 


Ajanvietettä matkalle



Autoilu. Autoilu on mukavaa, mutta kun istuu viikon sisällä yli 1500 kilometriä autossa, on väistämättä keksittävä jotain tekemistä. Lapsilla asian ajaa isän ostama DVD-soitin, mutta minun piti etupenkillä istuessani viihdyttää itse itseäni jotenkin. Äänikirjan kuunteleminen on hyvä tapa (paitsi ettei 1500 km aikana ehdi kuunnella koko Dan Brownin Kadonnutta symbolia kokonaan, joten se jäi harmittavasti kesken), mutta ainahan siinä sivussa voi tehdä jotain pientä. Syntyi nippu tiskirättejä (ts. keittiöliinoja, hih hienoa että tiskirätille on keksitty myyvempi ja nätimpi nimi :) ). Olisi syntynyt enemmänkin, jos lankaa olisi ollut.

Lankana Novitan Hanko, puikot 5. Loin 20 - 25 silmukkaa ja neuloin korkeutta niin, että liina oli kutakuinkin neliön mallinen. Neuloin helmi- ja kahden kerroksen helmineuletta sekä ruskeavalkoisen kaksi kertaa kaksi neliöinä (eli 2 o, 2 n seuraavalla kerroksella samoin, sitten taas 2 n, 2 o x 2krs.)

Osan säästän kaapin perille viemisiksi, osa päätyy omaan keittiöön, jonka rättitilanne on ollut jo pidemmän aikaa kurja.
Posted by Picasa

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pupuja ja tipuja



Hyvää pääsiäistä kaikille!

Kaksi- ja kolmevuotiaiden kanssa askartelemisessa on ainakin minun mielestäni omat haasteensa. Haaste 1:  intoa on enemmän kuin taitoa, haaste 2: kärsivällisyyttä on suunnilleen saman verran kuin ikää eli vähän ja vielä vähemmän. (Nämä molemmat pätee myös ja ennen kaikkea minuun, joten se on varmaan se kaikkein haastavin juttu. Ja totta puhuen mie TOIVON, että kohta 1 pysyy voimassa, koska jos muksut innostuvat asioista läpi elämänsä voi olettaa heidän myös oppivan uusia asioita :) )

Nämä puput ja tiput valmistuivat kahdella eri askartelukerralla, koska sekä äidin kärsivällisyys että lasten keskittymiskyky riittivät toistamaan töiden kaikki vaiheet vain kahdesti/lapsi/askartelukerta (eli oikeasti näitä on 4 pupua ja 4 tipua) Vielä kun oppisin valmistelemaan ennalta, niin itse askartelu sujuisi vielä sopuisammin (eikä lasten tarvitsisi seurata vierestä kun äiti leikkaa vieläkin käpäliä).

Pörröturkit mummon kaappien kätköistä ja muut askartelutarvikkeet mikä mistäkin. Muistelen itse joskus lapsena tehneeni pienempiä tipuja tällä idealla.
Posted by Picasa

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Korillinen lisää omppuja

Taskut on paras osa vaatetta, jos kysytään 3-vuotiaalta. Niissä voi kuljettaa aarteita.

Molempia kankaita jäi jäljelle reilusti vielä liivihameen jälkeen, joten sama yhdistelmä päätyi vielä housuihin (enkä mene vannomaan, etteikö vielä jäljelle jääneistä tilkuistakin jotain synny) . Housun kaava on taas lainattu, tällä kertaa piirretty valmisvaatteesta. Koko on 92/98 ja malli vastaa ehkä kokoa 86/92, joten kasvunvaraa on... (jostain syystä 2-vuotías oli yhteistyöhaluisempi kuin 3-vuotias ) 





Tässä ihan perushousut Siksakkia -kirjan mallilla (koko 2-v. mutta lisäsin lahkeisiin resorit, joten näissäkin on pituutta reilusti).