lauantai 31. elokuuta 2013

Peruspipot



Syksy tulee vääjäämättä. Vaikka nyt päivällä on yhä kesäisen lämmintä, aamulla lämpötila oli lähellä nollaa. Pipokausi on siis täällä. Muksut aloittavat päiväkodissa maanantaina ja entiset pipot alkavat olla vähän nuhjuisia taikka hukassa, joten uusille oli tarve. (Ja pitäähän niitä pipoja olla vähintään se pari - kolme per pää)  
Tällä kertaa ostin kangaspalat juuri tätä pipotarvetta ajatellen. Sampsukan löytökorista sain sopivankokoiset palat kangasta ja ohjeentapaista lainasin Mikun lokista.

Koska päikkäriin kaikki vaatteet on nimikoitava, ompelin tuonne hattujen sisäsaumaan trikoolippuset, joihin voin leimata nimen. 

maanantai 26. elokuuta 2013

Green 'n Rock



Kun lapsen äiti (ja isä myös) on aatteeltaan vihreä ja asenteeltaan rock, mitäpä sitä muutakaan vauvalahjaan laittaisi ;)

Housut OB 3/13 Summer sea kaavalla, koko 68 (muokkauksena tein sivusaumat, jotta sain taskut nätisti)
Hatun kaava ja ohje lainattu täältä


Violetti joustofrotee Tilkkukorista, Keltamarja -trikoo Käpysestä. 
Posted by Picasa

maanantai 19. elokuuta 2013

Koululaukku







Minulta kysyttiin viime viikolla, joko minulla on koulureppu. Totesin, ettei ole ja ajattelin, että ainahan kaapissa on joku laukku, joka sopii tarkoitukseen. Ja olisihan niitä ollut ainakin pari kappaletta. Mutta minkäs teet kun mieli alkoi tehdä uutta. 

Laukku, tai kassihan tämä on, on yksinkertainen, sisätaskuton ja suuri. Sopii kalenterit ja kansiot ja ehkä pieni neulekin luennolle kuljeteltavaksi. Sisätaskujen tekemistä pohdin, mutta tulin siihen tulokseen, etten tarvitse niitä. Kaikki laukkuni kun muistuttavat taskuista huolimatta maatuskoja: Laukun sisällä pussi, jonka sisällä pussukka, jonka sisällä kukkaro jne... 

Kaava SK 3/12 nro 4, isompi laukku. 
Päälikangas Ikean puuvillaa, vuori tädin vanhat verhot (käytetty jo tässä)
Pitsi isomummin kapioista. 



Samaan aikaan huutokaupassa muu perhe teki hankintoja. Tämä on kuulemma hankittu minun lankoja varten. Aikas ihana, vai mitä? Saa nähdä, mihin tämän ihanuuden uskaltaa sijoittaa - lattiatasossa vaarana on joutua kahden pikku mussukan kiipeilyalustaksi, jota tämä ainakin 60 vuotta vanha (kyljessä olevassa tarrassa oli päivämäärämerkintä vuodelta 1951 ja sen alla useampia samanlaisia tarroja) kapine ei kestä. 

Suhteellisen historiallispitoinen päivä näin maanantaiksi.

lauantai 17. elokuuta 2013

Mäyrä




L täytti neljä. Ainoat toiveet, joita hän esitti olivat tonttukakku ja mäyräpuku.
Meille vanhemmille jäi arvailujen varaan, miksi kaikkien maailman eläinten joukosta juuri mäyrä.

Materiaalina vanha torkkupeitto ja neulepaita. Kaavana OB 4/12 Jumpsuit.
Posted by Picasa

perjantai 2. elokuuta 2013

Treenitossut


Aamu satamassa kangasta jäi P:n paidan jälkeen jäljelle pieni palanen. Koska muksujen tossut ovat kokeneet mystisen katoamisen, tarvitsevat he uudet (tai useammatkin...). Nämä on tosiaan treenitossut, harjoitusta minulle ja kaukana täydellisestä, mutta P ihastui heti uusiin "venetossuihinsa". Kaavan ja ompeluohjeet löysin täältä . Pääli kangas siis Käpysen Aamu satamassa, muut kankaat kierrätettyjä ja pohjan nahka oman mummin vanhasta nahkahameesta (pohjepituinen, saa monta paria tossunpohjia ;) )